Minä lupasin (en ikinä ääneen) että en jatka tätä enään mutta ei sillä ole väliä koska kaikki ovat vain sanoja, merkityksettömiä sanoja jotka eivät tarkoita mitään eikä kukaan voi niillä todistaa mitään koska ne ovat vain erilaisia yhdistelmiä 30 kirjaimesta.
Viimeaikoina on ollut rauhoittavia ja unilääkkeitä potenssiin viisi eikä mikään auta. Olen rikki ja onneton mutta ei silläkään ole väliä, koska niin minä olen ollut viimeiset 5 vuotta. Eikä kaverini enään välitä koska he tajusivat etteivät voi tehdä mitään, ettei huutaminen ja suuttuminen auta. Että minä avaan itseni uudestaan ja uudestaan jos siltä tuntuu, sillä veressäni on kaikki paha ja minun pitää saada se ulos. Eikä kukaan huomaa mitään koska hymyilen suullani ja silmilläni, vaikka se hymy oikeasti tuleekin kaikista niistä ajatuksista ja mielikuvista jossa seison kylmän ruumiini vieressä kun hämähäkit sitovat seittejänsä.
Niin, te
EPÄONNISTUITTE
Ja minä pysyn lääkittyvä (tai epälääkittynä) ja sairaana loppuelämäni, mutta se ei enään haittaa, koska en osaa olla muuta kuin kuollut.
Näiden vuosien aikana on ollut yhtä ja toista ihmistä ketä olen luullut rakastavani vaikka en minä heitä ole rakastanut ja minua ahdistaa kuinka tyhmä olen ollut kun olen luullut maailmani rikkoutuneen jokaisen eron edessä, vaikka enhän minä tarvitse ketään, sillä minulla on ääneni ja kummitukseni ja mörköni ja he pitävät minulle seuraa. Mutta en silti sano etten haluaisi ketään, sillä kyllä minä haluaisin sen kuolemattoman rakkauden.
Mutta antaa sen olla
Kun ei sitä ole olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti