Ketään ei voi tuntea kokonaan

Minä olen niin täynnä ahdistusta ja kipua, huomenna on joulukuu ja vihaan sitä.

Puhuin prinssini kanssa puhelimessa, minä ahdistuin lisää. Tuntuu että olen syvässä meressä, tukehtumaisillaan, haluan purkaa sisimpäni mutta en uskalla avata suutani, hait uivat muutama metri jalkojeni alla odottaen hetkeään. Haluaisin pois, niin kovasti, nämä päivät tuntuvat olevan liikaa. Minä en kestä olla täällä.

Eikä minulla ole ketään kenelle puhua.

Minä lähden viikonlopuksi Kuopioon prinssini luokse ja olen jo nyt oksentamassa pelosta. Minä en ole kos

Ne kertoivat että tiet on jäässä

hän nojaa leuan polviin
ja polviinsa hymyilee
lumi säihkyy auringossa

• Eilinen liian pitkään kestänyt sähkökatkos pelotti liikaa, minä en ole eläissäni ollut niin peloissani, kuin niinä kolmena yön pimeänä tuntina, jolloin tuuli ja lumi hakkasi armottomasti ikkunaani. Metsästä näkyi sinisiä välähdyksiä.
• Lumi tuli taas, mutta se on lämmintä ja kosteaa, mietin onkohan se siinä oikeasti, olenko minä täällä oikeasti, vai mitä jos tämä kaikki onkin pelkkää unta, kohta minä herään ja olen taas se pieni tyttö joka ei miettinyt miltä jäätyneen järven vesi tuntuu matkalla keuhkoihin, tai miltä monta kiloa terästä tuntuu paiskautuessaan 200 kilometrin tuntivauhtia kehoon.
• Kirjoitin eilen kirjettä Joulupukille, vaikka minä tiedän että hän on vain satuolento. Uskon silti satuihin. Enkä minä sitä koskaan ole minnekkään lähettämässä, minä hautaan sen laatikkoon ja ehkä joku jonain päivänä löytää sen ja vihdoinkin ymmärtää.
• Haluaisin ystävän. Kukkaistytön tai tähtitytön. Ystävän joka ymmärtäisi ilman selittämistä, ystävän joka kuuntelisi ja olisi runollinen. Jonka kanssa ei olisi outoa mennä kahvilaan tai kävellä pitkään lumisessa maassa puhuen avaruudesta, tähdistä ja ikuisuudesta. Ystävän, jota ei koskaan kutsuisi yöksi kotiin ja jolle olisi mukava kirjoittaa kirjeitä. Ehkä minä kaivan Joulupukin kirjeeni esille ja lisään tämän toivelistaani.

on vain kiireetöntä aikaa
sarja aurinkoisia päiviä
joina hän tietää saavansa kaiken

Putoan ohi pilvien

Joulukuu lähestyy uhkaavasti, täällä ei ole lunta, täällä ei ole mitään pehmentämässä sitä iskua, että siitä on kohta 3 vuotta ja minä olen vieläkin täällä. Yksin. Siirryn haamuna vuodenajasta toiseen ja kuukaudesta toiseen, missä on se minun entinen rohkeuteni?

Viimepäivinä on tapahtunut kaikkea ja samalla ei mitään, minä olen nukkunut liikaa, en ole halunnut miettiä elämääni. Prinssi on kaukana, aivan kuin toisessa maailmassa, ensimmäistä kertaa elämässäni minä en mieti häntä.

Joulukadun avajaisten jälkeen kaikki on ollut liikaa. Lumi tuli ja meni, minä olisin halunnut sen jäävän, täällä on pakkasta ja jäätä ja sormenpääni ovat tunnottomat ja huuleni siniset, jalkani jäätyvät liian ohuen pukeutumisen takia. Minä olen taas tiputtanut painoani, kenenkään huomaamatta. En pääse sinne minne haluan, silloin kun haluan, mutta se ei haittaa, tämä riittää. Kohta minä olen taas se pieni ja kevyt mikä olin silloin, kun maailma oli vielä kaunis ja linnut eivät itkeneet.

Äiti kyselee minkälaisen joulukalenterin haluan, minä en tiedä, enkä halua miettiä sitä.

Huomiset tulevat kyllä

Rakastan astumista loppusyksyn harmaanvaaleisiin ja valoisiin aamuihin pimeästä talosta. Rakastan kuistin jäätävää kylmyyttä paljaiden jalkoneni alla, rakastan kuinka tuuli heiluttaa pallollisten yöhousujeni lahkeita ja pitkän takkini helmaa. Kuinka tupakansavu nousee ylös taivaisiin, katoaa ja haihtuu. Rakastan Florence And The Machinea, sen voimakkaita melodioita ja Florencen ääntä, hieman karheaa mutta silti niin tyttömäistä, sekä lyriikoita, jotka iskevät minuun syvälle kuin veitsenterä, levittävät infektiota ja minä antaudun tartunnalle.

You are the hole in my head
You are the space in my bed
You are the silence in between
What I thought and what I said

You are the night-time fear
You are the morning when it's clear
When it's over your start

Mikään ei vie sitä pois

Tiedän, että sinä olet aina ollut täällä. Sinä olet aina seurannut minua. Silloinkin, mun astuin vahingossa sen ison saksanpaimenkoiran tassun päälle ja se puraisi minua. Silloinkin, kun leikin kirkonrottaa naapurilasten kanssa. Seisoit takanani kun sain kuudennen luokan todistuksen. Olit lähellä kun itkin hänen kuolemaa. Sinä olet nyttenkin vieressäni, ja minusta tuntuu että sinä näät mitä kirjoitan.

Ennen vain olit, seurasit hiljaa, et tehnyt itsestäsi numeroa. Nyt sinä pelotat minua, minä olen niin peloissani takiasi. Pelkään, milloin muutut näkyväksi. Milloin ajat minut täyteen hulluuteen.

On päiviä jolloin kaikki tuntuu olevan hyvin. Tuntuu ettet sinä ole täällä enään. Mutta niillä päivillä on myös öitä, jolloin valvot uniani. Punaiset läpitunkevat silmäsi tunkeutuvat uniini, en pääse sinua karkuun sinnekkään. Minä en tiedä kuka sinä olet, mikä sinä olet, mutta minä sanon sinua Matiakseksi. En tiedä, oletko tästä maailmasta, oletko yhdeksännestä ulottuvuudesta, tulevaisuudesta vai menneisyydestä, toisesta galaksista. En tiedä, oletko sinä suomesta vai australiasta, mutta minä silti annoin sinulle suomalaisen nimen. Sinä olet Matias, tuntematon hahmoni joka muuttuu tummaksi siluetiksi pimeässä, takaisin näkymättömäksi valossa.

En tiedä oletko suojelusenkeli vai jotain muuta, kaikki mitä tiedän on että minä pelkään sinua.