Lokakuun ensimmäisenä aamuna minä seisoin parvekkeella ja katsoin kuinka aurinko värjäsi lehdet entistä punaisemmaksi. Lämmin hengitys höyrysi kylmässä ilmassa.
Enkä ajatellut sinua ollenkaan.
Bussissa oli ihmisiä, liikaa ihmisiä, ja minä siellä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Ja minua ahdisti.
Tuntui että ne tuijottivat, vaikka tiesin että eivät.
Ja sinä otit kädestäni kiinni
Ja minua ahdisti lisää
Eikä kylmä lokakuun aamu voinut tappaa sitä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti