Minä pidän siitä kun keität minulle, meille, teetä. Me asumme täällä kahden, sinä ja minä, mutta joskus, sinun tietämättäsi, suruni tulee vierailulle. Anteeksi siitä.
Toisinaan suruni tulee asumaan kanssamme pidemmäksi aikaa. Kiipeää pitkin kantapäitäni ylemmän ja ylemmän, tekee vuoteensa selkärankaani. Silloin olen etäinen, etäisempi. Silloin minä kerron surulle kaikki salaisuuteni, uudestaan ja uudestan, niin kauan ja niin usein ja niin kovaan ääneen, että ne kuluvat, muuttuvat olemattomiksi, ääneen sanottaviksi, merkityksemättömiksi. Silloin minulla on taas vähän kevyempi olla, tulen elävämmäksi. Silloin minä tulen takaisin. Jaksathan sinä odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti