Käskin häntä lähtemään vaikka tiesin ettei häntä odota mitään. Suru lähti samalla, joten ehkä hän ja suru oli yhtä.
Nyt on hieman helpompi olla.
Ja se toinen tuli taas elämääni, voi kuinka minä häntä kaipasinkaan, mutta ei tästä tule taaskaan mitään. Lupaa helposti ja unohtaa helpommin, ehkä en tapaile ketään ennen yliopistoa ja toiseen kaupunkiin muuttamista, ettei tule vaikeaksi päästää irti.
Itsemurha ja satuttaminen ovat väistyneet ajatuksista, olen niin onnellinen.
En vain tiedä kuinka kauan.
Minulla on tukiverkkoni ja aloitin kuntoilun uudestaan.
Kaikki on ehkä paremmin edes hieman mutta en tiedä miten selviän joulun yli
Syömishäiriö koputtelee taas pääkoppaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti