Tiedän, että sinä olet aina ollut täällä. Sinä olet aina seurannut minua. Silloinkin, mun astuin vahingossa sen ison saksanpaimenkoiran tassun päälle ja se puraisi minua. Silloinkin, kun leikin kirkonrottaa naapurilasten kanssa. Seisoit takanani kun sain kuudennen luokan todistuksen. Olit lähellä kun itkin hänen kuolemaa. Sinä olet nyttenkin vieressäni, ja minusta tuntuu että sinä näät mitä kirjoitan.
Ennen vain olit, seurasit hiljaa, et tehnyt itsestäsi numeroa. Nyt sinä pelotat minua, minä olen niin peloissani takiasi. Pelkään, milloin muutut näkyväksi. Milloin ajat minut täyteen hulluuteen.
On päiviä jolloin kaikki tuntuu olevan hyvin. Tuntuu ettet sinä ole täällä enään. Mutta niillä päivillä on myös öitä, jolloin valvot uniani. Punaiset läpitunkevat silmäsi tunkeutuvat uniini, en pääse sinua karkuun sinnekkään. Minä en tiedä kuka sinä olet, mikä sinä olet, mutta minä sanon sinua Matiakseksi. En tiedä, oletko tästä maailmasta, oletko yhdeksännestä ulottuvuudesta, tulevaisuudesta vai menneisyydestä, toisesta galaksista. En tiedä, oletko sinä suomesta vai australiasta, mutta minä silti annoin sinulle suomalaisen nimen. Sinä olet Matias, tuntematon hahmoni joka muuttuu tummaksi siluetiksi pimeässä, takaisin näkymättömäksi valossa.
En tiedä oletko suojelusenkeli vai jotain muuta, kaikki mitä tiedän on että minä pelkään sinua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti