Minun maailmassani on vain minä, Konna ja kissa. Talo järven lähellä ja mökki yksinäisellä saarella jonne pääsee vain yhtä pitkää, loputtomasti jatkuvaa reittiä mitä ei voi oikaista. Kaksi astetta liikaa etelään ja yksi lounaaseen, etkä sinä koskaan löydä perille. Mutta ne ovat minun unelmia ja jokaöisiä uniani, todellisuudessa ei ole minua, Konnaa ja kissaa, on vain me kaikki erikseen. Yksin.
Mutta Konna löytää tiensä tänne seuraavalla viikolla. Torstaina minä voin upottaa itseni Konnan silmiin ja elää uskossa että joskus nuo silmät eivät loista yhtä kirkkaasti muille kuin minulle. Mutta vielä joskus minä myös rakastan Konnaa, enkä enään pelkkää ajatusta meistä (ja kissasta). Ja silloin olisin onnellisin.
Minä sain eilen kuulla, että äiti ja isä eivät ehkä eroakkaan. Minä en ehkä sittenkään pääse täältä pois, muuttamaan Marsun kanssa kahdestaan pois, kauas pois. Emmekä me koskaan saa sitä elämää mistä olemme unelmoineet syksystä asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti