Epätietoisuus sattuu enemmän kuin luulin, itsesyytökset, kyllästyneisyys, kaikki mihin olen turhautunut ja kaikki mitä niin vihaan. Hyvät hetket jää hyviksi mutta ne huonot ottavat taas valtaansa, olen väsynyt elämään, itseeni ja kaikkeen ympärilläni, silti minä hymyilen koska en osaa olla niinkuin haluaisin. Monta tonnia kylmää rautaa ihoa vasten, miltä se tuntuu vai ehtisinkö tuntea edes mitään? En jaksa enään yrittää, olen heikko mutta 135 on aivan liikaa.
Etsin jostain salaisen paikan ja sieltä en koskaan enään palaa takaisin. Paluuta ei voi ostaa. Sinä satutat minua tietämättä tai tietoisesti, mutta minä en enään edes välitä, murrun hiljaa, pala palalta enkä kerää palasiani enään itse. Ne eivät jää maahan jos Sinä välität.
Lopetan taistelemisen ketään ja mitään vastaan enkä enään välttele itseäni ja ajatuksiani. Ei minusta parempaa ja ehjää enään saa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti