Kahdenkymmenen minuutin tuijottaminen valkoiseen ruutuun sattuu silmiini. Minä haluaisin kirjoittaa teille tarinan, mutta tarinan kertominen on liian vaikeaa nyt kun kaikki on niin horjuvaa ja epävarmaa. Pienikin tuuli puhaltaa heikoilla voimillani rakennetun maailman, minä olen vasta vahvistumassa ja opettelemassa lentää.
Venyvä kärsivällisyyteni kaiken suhteen alkaa olla kovin pitkä jo ja minua pelottaa, taas. Tunnen sen lähestyvän, tälläkertaa voimakkaampana, vaikka sen ei edes tarvitsisi. Olenko heikompi kuin ennen?
Kirjoitan hyvistäkin päivistä synkästi, mutta tämä auttaa minua silti muistamaan että täällä on silti jotain hymyilemisen arvoistakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti