Helppoa hänen on puhua kuinka turhaa laihduttaminen itseinho itsetuhoisuus ja kuilun reunalla hengaaminen on. Hän on täydellinen eikä voi ymmärtää tästä mitään. Anteeksi, ei noin saisi puhua. Minä en halua enään ikinä nähdä hänen bambisilmien halveksuvaa katsetta.
Huomenna on tiistai. Minä pääsen täältä kahdeksi päiväksi pois, suurkaupungin hälinään, raitovaunuihin, saan hukuttautua ihmismereen, tuntea öisen Helsingin. Silmissäni nään jo tuntemattomien ja puolituttujen ihmisten onnelliset hymyt ja korvissa soi huuto sekä musiikki. Joku välillä kiljuu. Pikaiset kosketukset. Saapuvat mustelmat. Olen odottanut tätä niin kauan.
Innerpartysystemiä, tupakkaa ja loputonta ikävää jotain kohtaan mitä en ole vielä tavannut. Tänään tuli täyteen kuukausi siitä kun Piikkitukka paljasti minulle tunteensa. Tänään Piikkitukka on jaksanut katsoa tasan kuukauden loputonta jääräpäisyyttäni ahdistuneisuuttani haikeuttani onnelisuuspäiviäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti