Oikeasti minua ei kiinnosta enään mikään.
Ei kiinnosta eläminen.
Ei kiinnosta kesäloma eikä vapaus (en minä koskaan ole vapaa)
Ei kiinnosta kirjoittaminen. Ainakaan tämän blogin mutta rehellisesti, minulle tulee paha olo jos en kirjoita. Ajatukset on hirmumyrskjä ja tuhoudun nopeammin jos olen hiljaa.
(Pojat on poikia ja kiltit tytöt ei huuda.) En kuulu kumpaankaan.
MUTTA SEPÄ ONKIN MINULLE JO TUTTUA
JOTENKA TYYDYN OLEMAAN EI-MIKÄÄN
TAI EI-KUKAAN. Kaikki hyvin on näin. Eipäs.
Eksyin taas kuuntelemaan Veil Veil Vanishia. Jotenkin kummasti. Rupesi itkettämään, enkä minä koskaan osaa pitää niitä suolavesitippoja ihoni sisäpuolella. En eilen jaksanut pestä meikkejäni pois, herätessäni ne olivat pitkin naamaan. Nyt ne on vielä enemmän sotkussa. Itkettää lisää. Sentään tyttöystävä ei tule kotiin ainakaan puoleen tuntiin. (Vaikka oikeasti tämä on minun koti, Pikkuinen vaan on täällä hyvin usein. Hän ei tykkää olla kotona)
Tämä on ensimmäisiä kertoja kun minä kirjoitan preesenssissä enkä kerro mitä tapahtui ennen kuin kuolin taas lisää sisältä.
Scandinavian Music Group, rikkinäiset kädet ja haaveet joita minä en uskalla toteuttaa. Pari minuuttia sitten olin varma että minä päädyn jonkun kuuluisan taiteilija maalaukseen. Hupsu pieni tyttö, ei sinusta koskaan tule mitään niin suurta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti