Eilen en nähnyt ketään ja olin olematta, kerrankin, onnistuneesti.
Epäonnistuitte
Minä huomasin että en enään pelkää kuollakseni enkä ole oksentamassa pelosta, yö eivät enään olekkaan niin vaikeita kuin ennen. Vaikka välillä huoneestani ja käytävästä kuuluukin outoja ääniä. Tuuli on ulvonut monta tuntia, se haluaa sisälle, huoneeni on viileä vaikka ikkunani on kiinni ja minä voin tuntea tuulen luissa ja ytimissäni. Sillä tuntuu olevan asiaa.
Outo ihmisahdistus on vallannut minut taas enkä halua nähdä ketään. Kuitenkin he jostain ilmestyvät (yleensä siitä ovesta jonka virheellisesti avaan) ja kyselevät olenko kunnossa. Ei, en ole, mutta sitä minä en kenellekkään kerro. Vaikka joskus tekeekin mieli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti