Kaninkoloja

Joku jossain tuolla on onnellinen minun puolestani ja minä vihaan häntä, antakaa minun olla edes keran onnellinen ja hymyillä.

On epämääräistä ja epätyhjyyspäivä, liikaa on tehtävä ja samalla ei-mitään. Tunnun asuvani pienessä kylässä metsän keskellä, josta kaikki ikäiseni ovat lähteneet maailmalla mutta minä olen jumittunut tänne. Ikuisesti. Odotan 16. päivää, silloin pääsen pois, kauas, Helsinkiin siskon luokse, nään taas pimenevän taivaan kaupungin yllä, liikennevalot ja raitiovaunut sekä korkeat kauppakeskukset joihin rakastan eksyä.

Äiti tuntuu luulevan että lähden tänään Kuopioon vaikka en lähde mutta en uskalla puhua.

Edessä on asioita, joita en muista ja joita en tiedä, pitäisi ehkä kirjoittaa kalenteriin, mutta ne eivät ole niin maallisia että osaisin sanoiksi ne pukea. Aurinko yrittää tunkea pilvipeitteensä läpi, "Hyvää huomenta maailma, on aika herätä" vaikka melkein kaikki ovatkin jo hereillä. Tänään ei olekaan lauantai. Rinnassani lepattaa perhonen tai pieni lintu, joka katsoo haikeana ulos ikkunasta ja kaipaa ulos, minä en kuitenkaan uskalla päästää sitä vapauteen koska sitten minulla ei ole mitään. Taidan olla liian itsekäs.