Tyhjentyneessä huoneessani on nyt enemmän tilaa pahuudelle, kuulen sen liikkuvan ja lisääntyvän, se kutsuu ystäviään sisään, ei teekutsuille, teekutsut ovat kilttejä varten, niille joihin minäkin haluan kuulua. Mutta en koskaan tule kuulumaan. Tämä paha huoneessani sytyttää näkymättömiä ja kylmiä nuotioita, ystävineen he tanssivat sen ympärillä, loputtomia matroja, minä tulen hullummaksi enkä lääkkeillä tule koskaan olemaan yksi onnellisista. Mutta ehkä seuraavalla viikolla tämä Paha jää tänne ja minä pääsen peloistani eroon.
Ja kun minä pääsen tästä pahuuden luolasta pois, en avaa enään oveani ja ostan ruusuja. Tuuli ei enään koputa ikkunoihin ja yritä tehdä kotiaan nurkkiin, se ei enään kaivaudu ihoni alle ja pidä minua kylmässä. Enkä enään välitä entisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti