Minä olen taas tulossa kipeäksi. En saa öisin nukuttua yskältäni ja pääni on täynnä Peuraa. Tunnen kevään lämmön ihollani mutta jostain syystä minä en päästä sitä lämmittämään sisintäni, olen peloissani, mitä minä oikein pelkään? Suussani maistuu tuhka ja olen tunteiltani aivan turta. No en ihan kokonaan, mutta suurinpiirtein.
Pelottaa hengittää.
Pelottaa puhua.
Pelottaa juosta.
Pelottaa seistä.
Pelottaa tehdä kaikkea.
Jos minä vahingossa teenkin väärän liikkeen, sanon puolikkaan sanan väärällä äänensävyllä, jos olenkin liian läpinäkyvä, jos rikonkin kaiken. Lasimaailmani on särkyvä, sitä pitää käsitellä varoen.
Olen siirtynyt takaisin moneen kahvikuppiin päivässä, kahvi polttaa taas kielen ja välillä haikeus on taas seuranani. Paha jäi taakseni, poistuvaan menneisyyteen, samoin Matias ja kasvoton mies. En uskonut että koskaan sanoisin näin, mutta tavallaan minä kaipaan niitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti