voisit minut pelastaa

Minä haluaisin jonkun. Jonkun täydellisen, täydellisemmän kuin Piikkitukka, täydellisemmän kun Haamun. Jonkun joka ei minua satuttaisi, jota minä en satuttaisi, jonka kanssa olisin onnellinen jokainen sekunti eikä minun tarvitsisi epäillä. Jonkun, jonka sanoihin voi luottaa. Sanoista kuulisi luotettavuuden, täydellisyyden, lintujen laulun ja kesäillat jotka viettäisimme yhdessä. Minä en välitä onko se joku tyttö vai poika, enkä minä välitä olisiko hän ollut ennen poika mutta muuttunut tytöski.

Jonkun joka saa minut unohtamaan tämän kaiken mitä kannan harteillani ja jonkun joka pitää seinät kasassa silloin kun ne uhkaavasti vaikuttavat romahtavan. Jonkun joka ei romahda minun mukanani.

Pitkän etsimisen jälkeen minä kuitenkin olen tullut tulokseen etten koskaan tule löytämään ketään semmoista. Ei ketään semmoista edes ole olemassa. Piikkitukka on aina se täydellisin minulle, sitä en edes minä voi kieltää. Kuulun satuihin jossa prinsessa rakastaa henkilöä jota ei voi saada. Itkettää tämän haikeuden takia, olin kuvitellut kaiken menevän aivan toisin.

Minä halusin lipun pois täältä, jonnekkin kauas. Merten taakse jossa miehet ovat päivettyneitä ja naiset kauniita ilman meikkiäkin. Paikkaan jossa kaikki ovat ystävällisiä, jossa paistaa aurinko sateisina päivinäkin. Paikkaan, jossa aurinko ei ole taivaalla vaan ihmisissä itsessään.